Simo Raitio

Juristi, varatuomari, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Jokainen miettii nuorena uravalintaansa ja pähkäilee mikä voisi olla se minun juttuni. Lähisuvun esimerkkinä aloitin laivanrakennusalalla insinööriopiskelut, mutta sen aikana mielessä pyöri koko ajan myös juristiopinnot ja lakimiesura, jonka tiesin antavan laajat vaikuttamismahdollisuudet monilla eri yhteiskunnan aloilla. Siis kohti Turun yliopistoa. Jo lakimiesopintojen alussa oli selvää, että haluan joko pankki- tai asianajoalalle. Nyt voin todeta, että omalla urallani olen saanut kokea molemmat.

Valmistumiseni ja eri sijaisuuksien jälkeen aloitin pankissa eri asiantuntijatehtävissä ja myöhemmin pankinjohtajana, joissa tehtävissä yli 20 vuoden ajan asiakkaiden oikeudelliset asiat ja rahoitus tulivat hyvinkin tutuiksi.

Ennen Heikkilän palvelukseen siirtymistä toimin itsenäisenä yrittäjänä pitämällä omaa lakiasiaintoimistoa Uudessakaupungissa lähes 13 vuotta ja nyt vuoden 2022 alusta toimisto on liittynyt mukaan yhtenä Heikkilän toimistona.

Liittyminen Heikkilän asiantuntijatiimiin oli helppoa. Heikkilän toimintatapa ja arvot kolahtivat heti kohdilleen ja on ilo toimia ja palvella asiakkaita Heikkilän Uudenkaupungin toimipisteessä. Heikkilän laajan ja osaavan asiantuntijajoukon tuki antaa entistä paremmat mahdollisuudet palvella asiakkaita myös Turun ulkopuolella.

Noin 35 vuoden lakimiesurallani parasta ovat olleet asiakkaat ja heidän asioidensa hoitaminen.  Lakimiestehtävissä juttujen kirjo on uskomattoman suuri ja tämä juuri tekee työtehtävät mielenkiintoisiksi. Tärkeää on myös muistaa, että lakimies kehittyy hoitamiensa juttujen mukana. Lakimies ei voi koskaan sanoa olevansa ”valmis”, vaan jokaisesta asiakkaasta ja jutusta oppii aina jotain uutta.

Vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut Uudessakaupungissa/Kalannissa, niin voin sanoa olevani ”aito” turkulainen; syntynyt Heidekenillä ja ajanut Förillä yli Aurajoen.

Jos minua ei löydä toimistosta, niin todennäköisesti olen kesäaikana joko rullaluistelemassa tai mönkimässä mökillä. Talviaikana minut löytää parhaiten hiihtoladulta tai Uudenkaupungin loistavasta hiihtoputkesta, joka takaa luistavat kelit silloinkin, kun maa ei ole valkoinen.

Jätä yhteydenottopyyntö

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.