Yritys saa nimensä perustamisvaiheessa eli tilanteessa, jossa sen sisään rakentuva liiketoiminta on vasta ajatuksena liiketoimintasuunnitelmassa. Vuosien kuluessa yritys, sen liiketoiminta, palvelut ja tuotteet ovat voineet muuttua aivan toisiksi. Suojaako enää mikään sitä nimeä, josta yritys nyt tunnetaan tai niitä nimiä, joilla yhtiö tavaroita ja palveluita myy?

Milloin viimeksi sinun yrityksessäsi tai työpaikallasi on pysähdytty miettimään asiaa? Yllättävän moni yritys rakentaa markkinointinsa, imagonsa ja viime kädessä koko brändinsä hiekalle.

Pienemmällä riskillä enemmän tulosta

Hyvä suunnittelu lähtee nykytilanteen selvittämisestä ja sen juridisesta tunnistamisesta. Millä nimellä yritys ja sen tuotteet tunnetaan? Seuraava kysymys voisi olla se, millä nimellä yritys ja sen tuotteet haluttaisiin tunnistettavan. Jo tässä kohtaa kannattaa ottaa yhteys asiantuntijaan. Kun juridisesti merkitykselliset faktat on ymmärretty oikein ja suunnittelu lähtee oikeille raiteille, oikeuksien suojaaminen on erittäin kustannustehokasta. Lyhyesti voi todeta, että suojaus on halpaa, mutta harha-askeleet sitäkin kalliimpia.

Oman yrityksen tai tuotteiden nimi, olipa siihen käytetty kuinka paljon ajatusta ja markkinointieuroja tahansa, voi karata kilpailijalle. Yhä useammin nimi voi päätyä myös kiristystarkoituksessa toimivalle, usein ulkomailla majailevalle taholle. On täysin tarpeeton riski antaa muille tilaisuus rekisteröidä nimiinsä yrityksen käyttämä, mutta suojan ulkopuolella oleva tai sinne jäänyt nimi tai tavaramerkki.

Hyvälle toiminimelle ja tavaramerkille voi menestyvässä yrityksessä muodostua merkittävää taloudellista arvoa. Toiminnan aikana tämä näkyy suoraan kassassa. Asiakkaat löytävät paremmin yrityksen ja ovat valmiita maksamaan sen tuotteista ja palveluista brändittömiä tuotteita enemmän. Kun toiminta päättyy esimerkiksi yritys- tai liiketoimintakauppaan, näkyy hyvin hoidettu suojaus kylminä euroina kauppahintarivillä. Pienimmässäkin yrityksessä kyse on aina tuhansista euroista.

Sekä juridisesti pitävin suoja että myös usein liiketoiminnallisesti kannattavin kokonaisuus saadaan rekisteröimällä ja suojaamalla useita oikeuksia yhdessä. Hyvä toiminimi tukee yhtiön tavaramerkkiä ja toisinpäin.

Jokamiehen perustyökalut

Toiminimi, aputoiminimi ja tavaramerkki. Näillä työkaluilla, jotka ovat kustannuksiltaan kaikkien yritysten saatavilla, pärjää jo pitkälle.

Lain määritelmä toiminimelle on seuraava: toiminimellä tarkoitetaan nimeä, jota elinkeinonharjoittaja käyttää toiminnassaan. Kyse on siis virallisesta nimestä, jonka jokainen voi tarkistaa esimerkiksi YTJ-palvelusta. Hyvä toiminimi on ytimekäs ja jää helposti mieleen. Parhaimmillaan toiminimellä voi kiteyttää yrityksen koko toiminta-ajatuksen.

Aputoiminimi on kuin toiminimi, mutta sillä erotuksella, että aputoiminimellä yritys voi harjoittaa vain osaa toiminnastaan. Rajaus voi olla liiketoiminnallinen tai esimerkiksi alueellinen.

Laki määrittelee tavaramerkin siten, että tavaramerkkinä voi olla mikä tahansa elinkeinotoiminnassa käytettävä erottamiskykyinen merkki, joka voidaan esittää graafisesti. Tyypillisesti tavaramerkki on sana, kuva tai näiden yhdistelmä.

Ensiaskel näissä perustyökaluissa on se, että ymmärtää niiden merkityksen ja ottaa ne käyttöön. Toinen, vähintään yhtä tärkeä askel on se, että niitä käyttää oikein. Lähtökohtaisesti toiminimi suojaa vain yhtiön rekisteröityä toimialaa ja tavaramerkki sitä luokkaa, johon se on rekisteröity. Oikean toimialan tai tavaramerkkiluokan määrittely on asiantuntijan työtä. Haasteena on, että innovatiiviset yrittäjät keksivät tuotteita ja palveluita, joita viranomaisten luokittelut eivät edes tunnista.

Ei saa unohtaa sitä somea

Domain-verkkotunnuksen eli tuttavallisemmin nettiosoitteen varaaminen tapahtuu usein jälkijättöisesti. Osoitteen vapaana olo kannattaa kuitenkin tarkistaa etukäteen ennen rekisteröinti- tai markkinointitoimenpiteitä.

Lisäksi on hyvä tiedostaa, että toiminimi ja tavaramerkit käsitellään PRH:ssa ja verkkotunnus Viestintävirastossa. Toiminimen, tavaramerkin ja verkkotunnuksen rekisteröitävyydelle on siis kaikilla eri edellytykset, eikä esimerkiksi toiminimen rekisteröinti takaa verkkotunnuksen rekisteröintiä tai päinvastoin.

Ja muu sosiaalinen media onkin sitten jo aivan oma maailmansa. Lähtökohta sielläkin on kuitenkin selkeä: yksinoikeuksia tarjolla – mutta vain nopeimmille.

Kimmo Vainio

asianajaja