Tausta

Tilaajan ja urakoitsijan välillä oli 26.10.2006 tehty urakkasopimus yhdistetyn bussien huoltokorjaamon ja salibandyhallin rakentamisesta. Urakassa rakennettiin uusi hallirakennus huoltokorjaamolle ja salibandyhallille siten, että salibandytilat sijaitsivat huoltokorjaamon yläpuolella. Urakkaa koskeva kahden vuoden takuuaika päättyi lokakuussa 2009.

Painauma hallin katolla

Varikkohallin katolla havaittiin takuuajan päättymisen jälkeen maaliskuussa 2010 painauma, josta oli pudonnut rakennuksen sisään mm. eristysvilloja. Katto oli painunut enimmillään noin puoli metriä alaspäin kymmenen metrin matkalla. Pelastuslaitos oli tyhjentänyt hallin ja evakuoinut sieltä n. 40 henkeä, jolloin suuronnettomuudelta oli vältytty. Katon painauma johtui kattoon asennetusta profiilipellistä, joka ei kantokyvyltään vastannut rakennesuunnitelmassa edellytettyä. Levyjen virheellisyys oli jäänyt urakoitsijalta havaitsematta.

Mistä asiassa oli juridisesti kyse?

Korkein oikeus ei ole ennen nyt käsillä olevaa ratkaisua antanut ennakkopäätöstä rakennusurakoitsijan takuuajan jälkeisestä vastuusta. Ratkaisussa oli kyse Rakennusurakan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998) 30 §:n tulkitsemisesta ja soveltamisesta. YSE 1998 30 §:n mukaan urakoitsija vastaa takuuajan jälkeenkin sellaisista virheistä, joiden tilaaja näyttää aiheutuneen 1) urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä, 2) täyttämättä jääneestä suorituksesta tai 3) olevan seurausta sovitun laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Lisäedellytyksenä takuuajan jälkeisen vastuun syntymiselle on, että tilaaja ei ole kohtuuden mukaan voinut havaita virhettä vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana.

Asian käsittely käräjä- ja hovioikeudessa

Tilaaja vaati urakoitsijalta korvausta katon korjauskuluista n. 947.000 euroa korkoineen. Tilaajan mukaan urakoitsija oli vastuussa virheestä takuuajan jälkeen, koska se oli laiminlyönyt olennaisesti sovitun laadunvarmistusvelvollisuutensa ja toiminut samalla törkeän huolimattomasti sekä jättänyt täyttämättä urakkasopimuksen mukaisen suoritusvelvollisuutensa.

Käräjäoikeudessa todettiin riidattomaksi, että pellin toimittaneen terästehtaan mitoitusohjelmassa oli ollut virhe. Profiilipellin tukikestävyys oli jäänyt noin puoleen siitä, mitä pellin valmistaja oli ilmoittanut. Katon vaurioitumisen syynä oli yksinomaan alimitoitettu pelti. Virhettä ei käräjäoikeuden mukaan voitu kohtuudella havaita vastaanottotarkastuksessa tai takuuaikana. Huomionarvoista vastuusuhteiden kannalta on se, että terästehdas toimi urakoitsijan alihankkijana. Käräjäoikeus katsoi, että urakoitsija vastasi alihankkijan suorituksesta ja tämän toimittaman tuotteen virheellisyydestä.

Käräjäoikeus kiinnitti urakoitsijan tuottamuksen astetta arvioidessaan huomiota siihen, että rakennuksessa olisi voinut olla runsaasti ihmisiä ja vahingot olisivat voineet olla paljon suuremmat. Urakoitsija oli käräjäoikeuden mukaan jättänyt osan sopimuksesta täyttämättä ja oli siten vastuussa tilaajalle aiheutuneesta vahingosta. Vahingon määräksi käräjäoikeus katsoi 770.464,82 euroa.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeutta vastaavin tavoin, että katon vaurioituminen johtui ilmoitettua lujuusarvoa heikommaksi mitoitetusta pellistä. Sovitun laadunvarmistuksen olennaisen laiminlyönnin osalta hovioikeus viittasi asiassa esitettyyn henkilötodisteluun, josta ilmeni, ettei pelti olisi saanut läpäistä valmistajan laadunvalvontaa. Virhe aiheutti huomattavan vahingon ja katon sortumisvaaran. Hovioikeus katsoi, että kyse oli YSE 1998 30 §:n mukaisesti laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Hovioikeus hylkäsi siis valituksen eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Kysymyksenasettelu korkeimmassa oikeudessa – oliko laadunvarmistus laiminlyöty?

Myös korkein oikeus totesi riidattomaksi, että profiilipeltikaton liian alhainen tukikestävyys oli johtunut profiilipeltien valmistajan tietokoneohjelmassa olleesta mitoitusvirheestä. Riidatonta oli myös, että tietokoneohjelman aiheuttamaa virhettä oli ollut mahdotonta havaita työmaalla ja takuuaikana.

YSE 1998 30 §:ssä rajoitetaan huomattavasti urakoitsijalle kuuluvaa korvausvastuuta sen jälkeen, kun YSE 1998 29 §:ssä määritelty kahden vuoden takuuaika on päättynyt. Koska sovitun laadunvarmistuksen olennainen laiminlyönti on keskeinen seikka myös tuottamuksen asteen kannalta, korkein oikeus päätyi arvioimaan ensin urakoitsijan menettelyä nimenomaisesti laadunvarmistuksessa.

Urakoitsija oli ilmoittanut, että toimitetut profiilipellit tarkastettiin vain silmämääräisesti. Urakoitsija ei ollut väittänyt ryhtyneensä muihin toimenpiteisiin varmistuakseen, että profiilipellit vastaavat hyväksytyn rakennussuunnitelman mukaista lujuutta. Laadunvarmistukseen liittyviä määräyksiä oli korkeimman oikeuden mukaan useassa urakkaan liittyvässä sopimusasiakirjassa. Urakoitsijan oli sopimusasiakirjojen mukaan tullut valvoa hankintojen laatua ja asiakirjoissa oli viitattu myös nimenomaisiin teräsrakenteita koskeviin Suomen rakentamismääräyskokoelman ohjeisiin. Korkein oikeus katsoi, että urakan sopimusasiakirjoissa edellytetty ja siten selkeästi urakoitsijan vastuulle kuulunut valmistusvaiheen laadunvarmistus oli laiminlyöty.

Olennaisuusvaatimus täyttyi

Korkein oikeus kiinnitti ratkaisussaan huomiota siihen, että valmistusvaiheessa syntynyt virhe koski kattorakennetta kokonaisuudessaan. Kantavan rakenteen virhe on ollut koko rakennuksen käytettävyyden ja turvallisuuden kannalta keskeinen. Korkein oikeus totesi, että kantavien rakenteiden virheisiin liittyy vakava ihmisten henkeä ja terveyttä sekä omaisuutta uhkaava vahinkoriski. Lisäksi kohde oli vaativa, jolloin urakoitsijan voitiin myös edellyttää noudattavan korkeaa huolellisuuden tasoa.

Korkein oikeus katsoi, että urakoitsija oli YSE 1998 30 §:n mukaisesti olennaisesti laiminlyönyt sovitun laadunvarmistuksen. Kun vastuu takuuajan jälkeen ilmenneestä virheestä syntyi jo tällä perusteella, ei korkeimman oikeuden mukaan ollut siten tarvetta erikseen lausua siitä, syntyisikö urakoitsijan vastuu myös YSE 1998 30 §:ssä mainitun törkeän laiminlyönnin johdosta. Kootusti voidaan todeta, että jokaisessa oikeusasteessa painoarvoa annettiin sille, että rakennuksen kestävyys, käytettävyys ja turvallisuus vaarantuivat havaitun virheen johdosta. Tämän vuoksi virhettä ei voitu katsoa vähäiseksi tai liittyväksi vain pieneen osaan rakennusta.

Vastuu alihankkijan virheestä

Kuten käräjä- ja hovioikeus, myös korkein oikeus totesi, että urakoitsija vastasi alihankkijan suorituksesta ja tämän toimittaman tuotteen virheellisyydestä. Urakoitsija taikka sen alihankkija eivät olleet noudattaneet niitä laadunvarmistustoimia, joista sopimusasiakirjoissa oli kantavien teräslevyjen osalta sovittu ja jotka perustuivat rakentamismääräyskokoelman määräyksiin ja ohjeisiin.

(Kuva: Shutterstock)